4 photos
Hauhon hautausmaa pyhäinpäivän iltana vuonna 2011
Terhi ja Matti Grönroosin retkien satoa
© 2004-2024 Terhi Grönroos, Matti Grönroos, CC BY-NC-ND 4.0
4 photos
Hauhon hautausmaa pyhäinpäivän iltana vuonna 2011
15 photos
Hämeenlinnassa sijatseva Hämeen linna on alun perin rakennettu 1200-luvulla Vanajaveden rannalle. Linna on ollut monenmoisessa käytössä, vankilanakin. 1950-luvulla alkaneen restauroinnin jälkeen linna toimii museona ja juhlatilana.
28 photos
Vihavuoden koskeen päättyy Kokemäenjoen vesistön Hauhon reitin veneväylä. Kosken kautta laskevat Hämeen järviylängön isot järvet Kukkia, Kuohijärvi, Nerosjärvi ja Vesijako. Tunnettu kalapaikka, vain Vihakosken omalla kalastusluvalla. Lupia on saatavissa rajallisesti ja ne arvotaan halukkaiden keskuudesta.
6 photos
Lammin Porraskoskella Nerosjärven ja yläpuolisen vesistön vedet laskevat Kuohijärveen. Korkeuseroa koskessa on noin 6,5 metriä. Voimalaitos rakennettiin vuonna 1921, mutta se vahingoittui padon murruttua vuonna 1924. Pato korjattiin, mutta jo 1930-luvun alkupuolella korvattiin uudella.
8 photos
Helmikuisia sumuisia maisemia
12 photos
Lanu-puisto sijaitsee Lahden Kariniemenmäellä. Sinne on sijoitettu 12 kappaletta kuvanveistäjä Olavi Lanun (1925–2015) suurikokoista työtä.